torstai 20. elokuuta 2015

Exam käytössä - kehitys jatkuu - suunnittelija vaihtuu

Exam on ollut käytössä jo lähes kolme kuukautta! Hipheijaa! Erinäisiä ongelmia on ollut, mutta varsinaisia toimintakatkoja vain yksi. Uusi versio päivittiin käyttöön tiistaina 18.8. Päivityksessä korjaantui mm. ärsyttävää viikkokoosteen lähettämiseen liittyvä bugi, jonka vuoksi viikkokooste ei ole lähtenyt kaikille tentaattoreille tai koosteessa ei ole näkynyt kaikki tarkastusta odottavat tentit.

Examin kehitys jatkuu kansallisessa hankkeessa ja elo-syyskuussa onkin aktiivinen kehityssykli. Tuon tuloksena loppusyksystä saadaan käyttöön ainakin mahdollisuus luoda henkilökohtaisia tenttejä.

Sitten vielä henkilömuutoksia. Eli lopetan työt yliopiston palveluksessa huomenna perjantaina 21.8. ja Exam-töitä jatkavat muut henkilöt. Myös tämä blogi päättää toimintansa tähän kirjoitukseen. Jatkossa Examiin/eTenttiin liittyvistä asioista tiedotetaan Yammer-ryhmässä ja Taitavaksi! -blogin kautta. Tentaattorit voivat liittyä myös eTentti-tiedotus -ryhmään Korpissa. Ryhmällä olevan postilistan kautta tiedotetaan eTenttiin liittyvistä asioista. eTentti-tuki palvelee tutussa osoitteessa etentti-support@jyu.fi.

Kiitos lukijoille ja sujuvia hetkiä eTentin parissa!